Laakkosten sukuseura ry

Tiedote 25

Tässä numerossa

 

  • Kesätapaaminen Tampereella
  • In memoriam 
  • Arvo Laakkosen muistolle 
  • Perheuutisia 
  • Lehdistä saksittua, Laakkoset lehtien palstoilla
  • Jäsenpostia
  • Merkkipäivät vuonna 2005
  • Vetoomus
  • Vuoden 2005 sukutapaaminen

Lämmin aurinkoinen sää toivotti kokousväen tervetulleeksi Tampereelle. Säät ovat aina suosineet Laakkosten sukutapaamisia, vaikka kesä muutoin olisi ollut sateinen ja viileä niin kuin tänäkin vuonna on ollut. Osanottajia oli joidenkin peruutusten jälkeen paikalla 61 henkeä. Sukuseura, joka on alkanut yhdestä perheestä, on kasvanut usean sukuhaaran yhdistykseksi. Jo ensimmäisessä sukukokouksessa oli läsnä kaikkien Maaningan haaraan kuuluvien esi-isien jälkeläisiä. 1950-luvulla tuli mukaan Kuopion haara ja kun sukututkimus kirjahankkeen aikana entisestään voimistui,  todettiin myös Nilsiän ja Vehmersalmen Laakkosten kuuluvan samaan Laakkossukuun. Viime vuosina on mukaan tullut myös joitakin Puutimojärven, Lapinlahden sekä Juuka- Polvijärven sukuhaaroihin kuuluvia jäseniä.


Pertti Laakkonen

Tilaisuus alkoi yhteisellä lounaalla, jonka alussa kokousisäntämme Pertti Laakkonen toivotti suvun tervetulleeksi  Museokeskus Vapriikkiin. Aterian jälkeen kokousisäntämme esitteli entistä tehdas-aluetta. Varsinainen kokous aloitettiin Pirkanmaan maakuntalaululla Kesäpäivä Kangasalla. Säestyksestä huolehti Marja-Leena Heikkinen Lapinlahden sukuhaarasta. Tämän jälkeen kuultiin Pertti Laakkosen mielenkiintoinen esitys Tampellan alueen teollisesta historiasta. Marja-Leena Heikkinen esitti lapsenlapsensa Jasmiina Ghariebin säestämänä kolme laulua. Viimeiseen laulun, On ihanaa kun aurinkoinen paistaa, kertosäkeeseen yhtyi yleisökin oikein sydämensä pohjasta, sillä aurinkoa ja kesän lämpöä oli todella kauan kaivattu.


Marja-Leena Heikkinen

 Kokouksen avauksen yhteydessä hiljennyttiin kunnioittamaan vuoden aikana kuolleiden jäsenten muistoa sytyttämällä heille muistokynttilät ja hiljentymällä kuuntelemaan Marja-Leena Heikkisen soittamaa Sua kohti Herrani - hymniä. Kynttilät sytytti seuran kunniapuheenjohtaja Marja Laakkonen.  Poisnukkuneet suvun jäsenet olivat suku-ukki Arvo Laakkonen Lapinlahdelta Maaningan sh, Heikki Laakkonen Espoosta Maaningan sh, Lilli Laakkonen Kuopiosta Kuopion sh, Unelma Partanen Joutsenosta Maaningan sh ja Maija Turunen Vehmersalmelta Vehmersalmen sh.

Tämän jälkeen sukuseuran puheenjohtaja Helena Heinonen kertoi, että hallitus oli juuri pitämässään kokouksessa päättänyt kutsua uudeksi suku-ukiksi Maaningan sukuhaaraan kuuluvan Eino Olavi Kankaan Helsingistä. Uusi suku-ukki sai lahjaksi sukuseuran T-paidan ja raikuvat onnitteluaplodit.
Pj. Helena Heinonen


Suku-ukki
Eino Olavi Kangas

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Laakkonen ja sihteeriksi seuran sihteeri Marjatta Latvala. Toimintakertomus ja -suunnitelma hyväksyttiin. Rahastonhoitaja Merja Kaartinaho esitti vuoden 2003 tilit. Tilintarkastuskertomuksen kuulemisen jälkeen tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vastuuvapaus. Sukuseuran puheenjohtajaksi valittiin edelleen Helena Heinonen Imatralta ja varapuheenjohtajaksi Pertti Laakkonen Tampereelta. Toisen erovuorossa olleen hallituksen jäsenen Anneli Jorun tilalle hallitukseen valittiin Pekka Laakkonen Tuusulasta, Lapinlahden sh. Tilintarkastajina jatkavat Risto ja Seija Kangas Helsingistä ja varatilintarkastajina Ahti ja Pauli Laakkonen Lapinlahdelta. Jäsenmaksuksi hyväksyttiin hallituksen ehdottama, 7 € varsinaiselta jäseneltä ja 3 € puolisolta ja 15 vuotta täyttäneiltä samassa taloudessa asuvilta lapsilta. Kohdassa muut asiat puheenjohtaja ilmoitti, että ensi kesän sukutapaaminen on Maaningalla. Lopuksi puheenjohtaja Helena Heinonen kiitti Pertti Laakkosta hyvin hoidetuista kokousjärjestelyistä. Hallituksen kokouksessa hän oli ilmoittanut, ettei laskuta järjestelyihin liittyvistä kuluista, joten sukuseura sai ne lahjana. Kokouksen päätteeksi laulettiin Hämäläisten laulu.



Pekka Laakkonen Tuusulasta kertoi kokousväelle omien sukututkimustensa tuloksista

Tämän jälkeen jäsenet siirtyivät myyntipöytien ääreen ostamaan sukuseuran tuotteita. Uutuutena komeili sukuvaakunalla varustettu T-paita, jonka menekki oli yllättävän hyvä. Paidoista jäi jäljelle vain muutamia hajakokoja. Myös avaimenperät tekivät hyvin kauppansa, samoin sukukirja,  hautavaakuna ja isännänviiri.

Sitten olikin jo päiväkahvin aika. Avaraan ruokasaliin oli katettu herkulliset viinerit ja hyvää kahvia. Välittömästi tämän jälkeen alkoi museokierros.  Loistavan oppaan johdolla pääsimme tutustumaan meille outoon Samurai-kulttuuriin ja –kulttiin. Vielä ehdimme Tiedon palatsi-näyttelyyn, joka esitteli aarteita Pietari  Suuren v. 1714 perustamasta Kunstkamera -museosta. Onnistuneen kesätapahtuman jälkeen lähdimme hyvillä mielin kotimatkalle. Aurinkoisessa kesäillassa ihailimme lempeitä hämäläismaisemia.

 

  

 

In memoriam

Maija Anneli Turunen os. Laakkonen               Raili Tuulikki Laakkonen
s. 7.1.1939 Vehmersalmi                                 s. 9.1.1947 Lapinlahti
k.27.2.2004 Vehmersalmi                                k. 13.6.2004 Helsinki

Arvo Kullervo Laakkonen                               On maa,
s.27.1.1920 Maaninka                                     johon kaikki polut katoaa.
k.13.6.2004 Lapinlahti                                     - On Rauhan maa.

                                                                                       Saima Harmaja

Arvo Laakkosen muistolle

Pitkä elämä on päättynyt, väsynyt ihminen on saanut levon. Puoliso, isä, ukki, iso-ukki ja veli on poissa.

   Arvo-veljeni syntyi Maaningan kirkonkylässä Jukolan talossa tammikuussa 1920. Talon nimi Jukola viittaa tietenkin Kiven seitsemän veljeksen kotitaloon. Kun Anders-ukkimme hankki tilan 1910-luvulla, päättivät pojat nimetä paikan Jukolaksi. Laakkos-veljeksiä oli vain viisi, mutta nuorukaiset, joista vain vanhin oli ylittänyt 20 vuoden iän, selittivät, että heillä on tässä naapuristossa kaksi niin hyvää poikakaveria, että he kyllä korvaavat puuttuvat veljekset. Tilalla ei ennestään ollut nimeä, olihan se alkujaan ollut Halolan kartanon torppa, joskin jonkin verran suurempi kuin torpat yleensä. !920-luvulla taloa vielä laajennettiin, niin että siinä meidän perheemme asuessa pidettiin majataloa ja istuttiin käräjiä.

   Sama suuntaus nimissä jatkui myöhemminkin. Kun hankittiin uusi metsäpalsta, se sai nimen Impivaara. Aleksis Kiveä luettiin. Siitä todistuksena on Seitsemän veljeksen ensi painos, joka nyt –90 luvulla löytyi, kun Jukolan vanhoja aittoja purettiin. Myös Kalevala kiehtoi. Meidän perheessä lapsille annettiin kalevalaisia nimiä. Arvo sai toiseksi nimekseen Kullervon, nuorempi Kosti-veli Kalervon

    Arvo oli 7-lapsisen perheemme toiseksi vanhin, äidille lapsista tärkein ja rakkain. Lapsena hän oli vilkas ja eloisa, oikea villivarsa. Yleensä hän ei malttanut katsoa eteensä eikä liikkua varovasti ja niinpä hän kerrankin putosi aidalta suoraan hevosten vetämän niittokoneen eteen, jolloin toinen jalka vaurioitui pahoin. Äiti kertoi jännittäneensä Arvon kouluun menoa. Kirkonkylän korkea koulurakennus oli muutaman sadan metrin päässä kotoa. Isä kuului koulun johtokuntaan, joten vanhemmat siitäkin syystä toivoivat, että lapset käyttäytyisivät siellä mallikkaasti. Mutta jo ensimmäisenä päivänä koululta soitettiin. Äiti pelkäsi pahinta, mutta kun kerrottiin, että poika oli portaita alas juostessaan loukannut kätensä, hän rauhoittui. Pojan koulun käynti kuitenkin sujui oikein hyvin.

   Vuonna 1932 isän vanhin veli Pekka palasi Amerikasta, jossa hän oli ollut kaikkiaan yhdeksän vuotta ja oli monen muun maanmiehensä tavoin siellä vaurastunut. Pian hän alkoi vaatia kotitaloa itselleen. Isä oli kovasti velkaantunut osittain takaustenkin kautta, mutta niin kuin ukkimme Pekalle Amerikkaan kirjoitti, kyllähän sitä vastinetta on, mutta tämmöisenä aikana jos koskaan siinä on nielemistä, suureen talouslamaan viitaten. Tuona aikana monet isotkin talot joutuivat vasaran alle, kun isännät hädissään takasivat toisiaan.

   Meidän perheemme joutui siis lähtemään Jukolasta, ja v. 1935 tulimme tänne Lapinlahdelle. Mutta Arvo jäi Jukolaan. Pekka-setä, joka oli vanhapoika, oli pyytänyt isältä, että Arvo jäisi sinne hänen pojakseen. Setä oli luonteeltaan ailahtelevainen. Hyvällä tuulella ollessaan hän kutsui Arvoa nuoreksi herraksi, mutta tavallisesti hän sai olla työmiesten joukossa. Kun Arvo varsinkin kesäisin kävi meillä Suoniemellä, me Eva-sisaren kanssa häntä aluksi vierastimme. Mutta kun totuus valkeni, tuntui hän meistä rakkaalta ja läheiseltä emmekä olisi häntä millään päästäneet pois.

   Maaningalla ollessaan Arvo kävi kansanopiston kuten monet maaseudun nuoret siihen aikaan. Hän kuului suojeluskuntaan, samoin kuin nuoremmat veljemme Kosti ja Timo täällä Lapinlahdella. Sotavuodet olivat perheessämme vaikeaa aikaa. Isä kuoli välirauhan aikana, 1941, vain 52-vuotiaana. Sitä ennen hän sairasti pitkään, joten perheessä oli suunniteltu, että pojista nuorin, Timo, ryhtyisi jatkamaan tilanpitoa, sillä Kosti-veli oli jo varhain todennut, ettei hänestä tule maanviljelijää. Jatkosodan aikana kaikki kolme veljestä olivat rintamalla, jossa Timo kaatui vain 20-vuotiaana. Tilanne siis muuttui rajusti täällä kotona, mutta se muuttui myös Jukolassa, joten sodan loputtua Arvo tuli muun perheen luokse tänne Lapinlahdelle.

   Sopeutuminen ei ollut helppoa. Hän ikävöi Maaningan vehmasta luontoa, järveä ja lapsuuskotinsa avaria, tasaisia ja kivettömiä peltoja. Täällä pellot olivat pieniä, mäkisiä ja kivisiä. Lisäksi niiden kunto oli sotavuosina rapistunut, sillä Jussi-eno, joka keskenkasvuisen Liisa-sisaremme kanssa hoiti miesten työt, oli jo iäkäs eikä hän ollut tottunut raskaisiin maatöihin. Kuitenkin peltoja viljeltiin, karjaa hoidettiin ja niin ankarat sodan vuodet kestettiin. Joskus kuulin Arvon laulavan laulua, jonka sanat menevät tähän tapaan:

Lapsuuteni leikkipaikat mielessäni on,
 
sekä parvi sisarusten suuri.
Yhdess´ saimme käyskennellä kotitanhuvill´
ja kisaella järven rantamilla.
-------
Ei konsaan häivy kaipuu
synnyinseutu rakkahin.

Käyn sinne unelmissain
usein uudestaan.

   Lopullinen kotiutuminen lienee tapahtunut vasta perheen perustamisen myötä ja vähitellen isän ja äidin hankkimasta tilasta tuli hänelle rakas paikka. Arvo oli maanviljelijä koko sydämestään. Väsymättä hän uurasti pelloillaan, muokkasi ja paransi maata. Kun loma-aikoinani häntä peltotöissä auttelin, katselin kuinka hän riuskoin askelin kylvövakka sylissään asteli pelloilla heittäen jyviä tottuneesti  vuorotellen puolelta toiselle.
Arvosta tuli suuren perheen kantaisä. Jälkeläisiä on jo neljässä polvessa. Elämä suurperheen keskellä oli vilkasta ja tapahtumarikasta. Mutta pitkään elämään kuuluvat myös sairaudet. Näin oli hänenkin kohdallaan. Mutta nyt on tullut rauha ja lepo. Arvon muistoksi sain Marja-serkultani Lasse Nummen runon, Requiem:

Anna rauha
käsille, jotka ovat askareissaan vaipuneet,
silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.
Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet
 
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha,
joka käy yli kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi,
anna se heille ja meille
.

Helena-sisar Arvon muistotilaisuudessa

 

Avioliitto ja uusia vauvoja

Arto Juhani Laakkonen Helsinki
Heli Kirsti Ahonen Helsinki
Lapinlahden sukuhaara

Onnea ja tervetuloa mukaan sukuseuran toimintaan!

Samassa tilaisuudessa kastettiin heidän poikansa

Otto Oliver Laakkonen s. 13.8.2004 Helsinki
Nea Erika Kuosmanen s.13.8.2003 Vantaa

Vanhemmat: Harri Kuosmanen ja Ria Lintumäki
Maaningan sukuhaara (Adam Laakkonen < Leander Laakkonen < Arvi Laakkonen
< Kirsti Kuosmanen < Harri Kuosmanen < Nea Kuosmanen)

Tiedot lähetti Kirsti Kuosmanen 11.7. Vantaalta ja kirjoitti iloitsevansa

mummoudestaan ja toivotti hyvää sukuseurapäivää.

 

Lehdistä saksittua

Savon Sanomat Kulttuuri esitteli laajasti iskelmälaulaja Jorma Lyytisen lyhyttä elämää ja tähdenlentomaista uraa 19.5.2004.  Jorma Lyytinen kuuluu Maaningan haaraan ja löytyy sukukirjastamme sivulta 103 taulusta 193.Valokuvaa Jormasta ei kirjassa ole, mutta artikkelissa mainitusta Jorman velipuolen Auvo Varosen kuva on sivulla 95.

Hiekka vain, pölyn valkea hiekka vain . . .
Kuopiolaisen iskelmälaulajan Jorma Lyytisen yksinäinen tähdenlento oli kirkas, mutta lyhyt.                                 
Kuopio Seppo Kononen

Suuressa maailmassa hänen elämänsä olisi ollut sensaatio, joka ei unohdu koskaan: äkkinousu täydellisestä tuntemattomuudesta suoraan viihteen huipulle, tähdenlentomainen ura ja sen jälkeen yhtä nopea alastulo ja yksinäinen kuolema vain 29 vuoden iässä.
  
Samettiäänisestä kuopiolaisesta iskelmälaulajasta Jorma Lyytisestä (1937-1966) ei kuitenkaan tullut legendaa, vaikka hänen tarinassaan olisi kaikki sen ainekset. 1950luvunsuosituimpiin suomalaisiin miesartisteihin kuuluneen Lyytisen osana on ollut unohdus, mikä toisaalta saattaa olla armelias häntä kohtaan.
Aikalaistodistajia ei ole enää monta. Syyt, jotka ajoivat nuoren laulajan ennenaikaiseen kuolemaan, peittyvät kuvaannollisesti saman hiekan alle, josta kertova iskelmä teki hänestä yhdessä hetkessä maankuulun vuoden 1957 lopulla. ”Hiekka vain, pölynvalkoinen hiekka vain . . .
Unohdusta on edesauttanut, että 1960-luvun lopulla iskelmätähtien elämä ei ollut samalla tapaa jatkuvan julkisuuden revittävänä kuin tänään. Päivittäisissä sanomalehdissä tähtiä ei noteerattu uutispalstoilla juuri lainkaan, heidän nimensä näkyivät vain maksetuissa huvi-ilmoituksissa.
  
Lyytisen kuollessa helmikuun 1. päivänä 1966 tästä tähdenlennon äkillisestä loppumisesta ei löydy mitään mainintaa esimerkiksi tuon ajan Savon Sanomista – kuten ei myös kuolinilmoitusta.
  
Äskettäin ilmestyneessä Iskelmän tähtitaivas –teoksessa kirjantekijät Tony Latva ja Petri Tuunainen sanovat Jorma Lyytisen uran alkuvaiheista, että niitä voisi kutsua ”siksi tavalliseksi tarinaksi maamme kevyen musiikin sodan jälkeisessä historiassa.
Tavallinen tarina siksi, että Lyytinen voitti yhdet iskelmälaulukilpailut, herätti levy-yhtiön kiinnostuksen ja hyvän kappaleen saatuaan löi itsensä läpi niin levymarkkinoilla kuin tanssipaikoillakin.”
  
Kun Savon Sanomat läksi nyt liki neljä vuosikymmentä myöhemmin selvittämään Jorma Lyytisen vaiheita, tuo ”tavallinen tarina” alkoi näyttäytyä huomattavasti monimuotoisemmalta. Mieluummin puhuisi epätavallisesta lahjakkuudesta, joka joutui hyvin epätavalliseen seuraan ja jonka lähtökin oli hyvin epätavallinen.
  
Lyytinen ei olisi ikäloppu vielä tänäänkään, jos hän olisi jaksanut elää. Hän oli syntynyt elokuun 15. päivänä 1937 ja täyttäisi siis loppukesästä 67 vuotta; ex-presidentti Martti Ahtisaaren ikäinen mies.

Varomaton soitto vei pois kirkkokuorosta 

 Perhe asui Männistössä Männistön kadulla. Isä Toivo työskenteli kattilaseppänä viereisellä VR:n konepajalla. Äiti Selma oli nuorempana toiminut jopa ammattipianistina (kts. sukukirja) ja soitti pianoa jatkuvasti kotioloissakin. Hän oli toisessa avioliitossa. Siitä hänellä oli poika, joka siis oli Jorman velipuoli. Jorma jäi Toivon ja Selman ainoaksi lapseksi.
  
Jotkut sanovat Lyytisen kodin olleen uskovaisen. Toiset taas todistavat, että siellä elettiin ihan tavallista työläisperheen elämää. Äidiltään Jorma peri musikaalisuuden ja lauloi aivan nuorena Männistön seurakunnan kirkkokuorossa. Hän joutui kuitenkin eroamaan siitä soitettuaan harjoituksen yhteydessä uruilla venäläisen romanssin Mustat silmät. Kevyt musiikki oli liikaa 1950-luvun todellisille kirkkouskovaisille.
  
Kansakoulun jälkeen nuorukainen kouluttautui sähköasentajaksi ja työskenteli ainakin Kuopion Hankkijan palveluksessa. Myöhemmin laulaja-aikoinaan hän kertoi joskus kiertuekavereilleen, että hänellä sattui työtapaturma, jossa hän putosi telineiltä alas ja loukkasi päänsä. Omituiset pääkivut eivät päästäneet häntä koskaan kokonaan rauhaan.

Vie tuo ”kalakukko Helsinkiin”

Puistolan lavalla tanssittiin 1950-luvulla kolmestikin viikossa, ja Lyytinen kävi laulamassa siellä Veli Ronkaisen orkesterin solistina. Myös tuusniemeläissyntyisen Lasse Nupposen yhtyeen kanssa hän esiintyi. Soittajat ja varmasti tanssiva yleisökin panivat merkille laulajan erinomaisen äänen ja tarkan musiikkikorvan.
Läpimurto tapahtui olympiavuoden 1956 syksyllä. Kun torin varrella Torpalla pidettiin tuolle ajalle tyypillisiä iskelmäkilpailuja; Helsingistä tulleet levy-yhtyeiden miehet etsivät uusia valovoimaisia kykyjä.
  
Lyytinen voitti ylivoimaisesti Kuopion kisan, ja tuomarina ollut säveltäjä ja levy-yhtiön johtaja Toivo Kärki sanoi seurueeseensa kuuluneelle Jorma Weneskoskelle, että ”vie tuo kalakukko Helsinkiin”.
  
Näin tapahtui, ja kirkkokuorossa laulanut hiljainen, mukava pikkukaupungin poika oli ykskaks keskellä Suomen kiihkeintä ydintä – Kärjen tallissa.
  
Ensimmäinen levylle laulettu kappale Anastasia oli sen ajan suosikkielokuvasta, mutta se ei vielä oikein purrut. Vuoden 1957 lopulla laulettu Hiekkaa säväytti sitäkin enemmän inhimillisen elämän katoavaisuutta kuvaavilla tunnoillaan. Melkein samanmoinen menestys oli heti perään Kärjen säveltämä Kuutamotango.
  
Fazer-musiikilla taottiin, kun rauta oli nyt kuumaa. Kaksikymppisen kuopiolaisen kanssa aloitti samaan aikaan omaa uraansa Eino Grön. Levy-yhtiö painatti heille samantyyliset julisteet sillä erolla, että Grönin värit olivat punainen, vihreä ja valkoinen ja Lyytisen punainen ja valkoinen.

Lännen raudalla täyttä kaasua

Lyytinen kiersi aluksi maan huvipaikkoja Matti Viljasen ja Ronnie Kranckin nimekkäiden orkestereiden myötä, kunnes hän sai 1960-luvun alussa oman orkesterin. Tämä ”Jorma Lyytisen orkesteri” oli koottu huippumiehistä: rummuissa Jussi Tapola, kitarassa Juhani Korjus, hanurissa Veikko Horppu ja saksofonissa Martti Metsäketo. Laulaja itse soitti myös bassoa.
  
Yhdessä vaiheessa Lyytinen sai kiertueelle rinnalleen naissolistin – Eila Pienimäen, tytön ”luota vanhan veräjän”.
  
Suositulla samettiäänellä riitti menoa ja vauhtia. Isalla lännenraudalla ajettiin Suomen mutkaisia hiekkateitä väliin sellaisilla nopeuksilla – 170 kilometriä tunnissa – että jälkeenpäin piti ihan ihmetellä, miten niistäkin matkoista selvittiin.
Erikoinen työmatka oli myös liki parin kuukauden kiinnitys Itä-Berliiniin. Ulkomaanmatkan järjesti Jorma Weneskoski, joka vastavuoroisesti toi itäsaksalaisyhtyeen Suomeen. Itäsaksalaiset antoivat suomalaisten liikkua vapaasti niin, että he pääsivät passeillaan pistäytymään välillä myös Länsi-Berliinin puolella.
Menestysiskelmiä toisensa perään, jatkuvia keikkoja parhaissa paikoissa, lännenrautoja, mainetta ja kunniaa . . .
  
Nuori kuopiolainen oli hetkessä saavuttanut sen, mistä tuhannet ja taas tuhannet ikätoverit vain haaveilivat.
  
Mutta olko hän onnellinen tämän huuman keskellä?

Kuningas Virta oppimestarina

Mainoskuvassa Lyytisen suupielet ovat poikamaisen iloisesti ylöspäin. Keikkatoverit kertovat kuitenkin toista: nuori mies oli usein omissa aatoksissaan. Muutto Helsinkiin muutti liian paljon ja liian nopeasti hänen elämäänsä, ja kaiken kokeneet viihteen konkarit tarjosivat sopeutumiskipuihin omaa lääkettään viinaa.
  
Yhtenä tärkeänä oppimestarina juomisen saralla oli itse iskelmän kuningas Olavi Virta, jonka ura oli kääntynyt jyrkkään alamäkeen. Virta piti Lyytistä aikansa lupaavimpana nuorena laulajana.
  
Viina ei kuitenkaan vienyt olemisen tuskaa, eivät tabletitkaan, joita laulajan sanotaan myöhemmin nauttineen. Keikkakavereiden kertoman mukaan Lyytinen saattoi humalassa käyttäytyä väkivaltaisesti muita miehiä kohtaan. Naiset hän jätti kuitenkin rauhaan.

Viimeinen levy oli enteellinen

Keikkailun ohella Lyytinen jatkoi levytyksiä aina 1960-luvun puoliväliin. Hän lauloi tunteikkaita tangoja kuten Hopeinen kuu tai Mustasukkaisuutta ja erikoistui ulkomaisiin mausteisiin: Kuubalainen tango, Venäläinen tango, Tango Italiano, Turkkilainen tango.
  
Tangojen ja slow foxien sekaan mahtui Alaskan tapaisia humppia ja myös etelämaisia rytmejä malliin Tico tico.
  
Parhaina päivinä laulu tuotti myös rahaa niin, että laulaja saattoi ostaa vanhemmilleen osakkeen kivitalosta Männistön Pohjolankadulta.
Juhannuksen aikaan 24.6.1965 Jorma Lyytinen lauloi viimeisen kerran levylle, jolla oli enteellinen nimi: Älä unhoita.

   Reilun puolen vuoden kuluttua hän oli poissa. Fyysisen kunnon rappeutuminen oli ollut nähtävissä jo jonkin aikaa. Kuolinsyynä oli kaasumyrkytys. Toisten mielestä kyseessä oli itsemurha, toiset sanovat, että kaasuhana jäi vahingossa sulkematta asunnossa Isolla Roobertinkadulla.
  
Jorma Lyytinen on haudattu Kuopion Isolle hautausmaalle äitinsä ja isänsä seuraan. Vanhemmat kuolivat noin vuosikymmen poikansa jälkeen.

-        
Hän on ollut paras, joka on täältä lähtenyt, jälkeenjääneet kuopiolaiset ystävät sanovat.

Toimittaja Seppo Kononen on tehnyt jutun myös taidemaalari Tyko Sallisesta (1879-1955) 21.4.2004. Siinä todetaan, että Tyko Sallisen mummo oli Riitta Laakkonen ”Iisalmen puolesta”.

Toimittaja Pirjo Ronkainen kertoi 24.4.2004 Hannu Keijosen keksinnöstä, takkagrillistä Savon
Sanomissa:

Keksintö syntyy tarpeesta ja oivalluksista

Keksintönäyttely: Hannu Keijosen monitoimitakkagrilli on testattu kesämökillä Kärängässä.

Kuopiolainen Hannu Keijonen on kehittänyt monitoimitakkagrillin, joka oli perjantaina ensimmäistä kertaa nähtävillä Savon Keksijät ry;n 20-vuotisjuhlanäyttelyssä.

   Monitoimitakkagrilli on rakennettu tukevan rullakon päälle ja sen tasapainoa voi säädellä liikkuvan levyn avulla, jos kypsennettävänä on painavampi tuote.

Ritiläosaa on helppo liikutella eri suuntiin ja säätää sen korkeutta liekkien voimakkuuden mukaan. Ritilän päälle voi kiinnittää parilan tai loimulaudan. Keijonen on rakentanut lisäksi grilliin yhdistettävän takkasetin, jonka kanssa se muodostaa siistin kokonaisuuden.

   Keijonen kertoo keksinnön syntyneen puolentoista vuoden kehittelyn tuloksena omaan tarpeeseen kesämökille Käränkään. Komponentit tulevat alihankkijoilta eri puolilta Suomea.

   Keijonen on saanut keksinnölleen jo mallisuojan ja sen valmistus on alkamassa. Toistaiseksi grillejä on vasta kaksi.

Hannu Keijonen kuuluu Kuopion sukuhaaraan. Hän oli sukukirjatyöryhmän jäsen ja tallensi mm. Vehmersalmen sukuhaaran Maija Turusen tietojen pohjalta.

Sukuseuran parhaimmat onnittelut!

Suomen Kuvalehden numerossa 39/2004 oli laaja artikkeli Suomen menestyneimmästä nykysäveltäjästä Kaija Saariahosta. Artikkelista käy ilmi, että hänen isänsä on teollisuusneuvos Launo Laakkonen.

 

VIIMEISET VETERAANIT

Äänisen rantaan,
muistot taas kantaa,
tuiskeeseen
taistojen tiimellyksen.
Unta rauhaisaa,
yöt ei voi antaa,
hintaa viel´ maksamme
vapauden.
Aaltojen hyökyä rannalla katsoin
tiennyt ei kukaan
kohtaloaan.
ylhäältä voimia sain,
taisteluun jaksoin,
verellä ruokimme
Äänisen maan.
Rantoja soittaa nyt villinä tuulet
tarinaa kertoen taistelujen.
Kuuntele herkästi,
laulun jos kuulet
tarinaa opiksi tulevien.

Vapauden hinnan,
maksetun kalliin,
ristit on merkkinä
sankarimaan.
Levon sai veljemme,
ikuisen kalliin
meille jäi arpemme,
yön tuskat vaan.
Mutta kun lippumme vapaana liehuu
lämpimän tunnen mä ailahduksen.
Perinnön kalleimman
antaa me saimme,
lapsille maan kauniin,
vapauden sen.
Rantoja Äänisen soittakoon tuulet
tarinaa kertokoon taistelujen.
Lapsemme tulkitkaa,
lauluja tuulen
ajasta kertoo ne kamppailujen.

Valveilla ollen,
levon vain saamme,
unessa taistoissa
kuljimme yöt.
Vapauden hintaa
maksellen haimme,
rauhaa ei anna nuo
sankarityöt.
Saatujen haavojen tuska ei laannu
vaikka on vuodet
jo kymmenet pois,
vasta kun soturin
viimeinen laavu
petattu mulle saan
valani pois.
Soutakoon rannoilla leppoisat tuulet
sankarin saatetun kunniaa sen.
liehukoon lippumme
omaksi saatu
perintö lastemme – sankarien.

Ääninen hiljaa –
laineet niin kuulet
laulannan lähdölle
sankarin mun.
Kohtahan kummullaan
soittaa vain tuulet
kunniaa nukkuvan sankarin sun.
Viimeisen fanfaarin saatosta kuulet
levon saa vartijas
näin viimeinen.
Valat nuo maallemme
annetut kalliit
kumpujen alla
on lunnaamme sen.
Tuutikoon kummuilla lämpöiset tuulet
kumpujen kukkia tuuditellen.
Vapauden hintaa jos
kalliiksi luulet,
kuuntele ääniä Tuon Äänisen.

Muita osoitteita

Laakkosten kotisivut: http://kotisivu.mtv3.fi/laakkoset
Sivuilla on kokeiluluontoisesti myös Vieraskirja, johon voi kirjoittaa tervehdyksiä, kysymyksiä ym.
Sivuja toimittaa edelleen Matti Jyllilä matti@kulloo.com
Tekstejä ja kuvia voi toimittaa suoraan Matille kotisivuilla julkaistavaksi.

Hiski - tietokanta = vanhat kirkonkirjat (kastetut, vihityt, haudatut) löytyy osoitteesta http://www.genealogia.fi
Mormonien kokoama Suomen kastettujen luettelo on osoitteessa www.familysearch.org
Sota-arkistossa on tietoja sankarivainajista: sar@sota-arkisto.fi 

Jäsenmaksuasiaa  

Kuten kokousselostuksesta huomasit, jäsenmaksu päätettiin pitää entisen suuruisena, 7 € varsinaiselta suvun jäseneltä ja 3 € puolisolta sekä samassa taloudessa asuvilta yli 15-vuotiailta lapsilta. Jäsenmaksu pyydetään suorittamaan 1.3.2005 mennessä sukuseuran tilille 800021-5030554. Uudet jäsenet! Merkitkää viestiin osoitteenne!  

Kaikki jäsenet!  

Muistakaa maksaa jäsenmaksunne säännöllisesti. Vain siten pystymme turvaamaan kunniakkaaseen ikään ehtineen sukuseuramme toiminnan. Nykyisin kaikki maksaa. Nopeat viestintäyhteydet eivät suinkaan ole ilmaisia, vaan esim. sähköpostin, internetin ja puhelimenkin käyttö tulee lopulta melko kalliiksi. Jäsenmaksun suuruus ei liene este kenellekään.

 

Vuoden 2005 sukutapaaminen Maaningalla lauantaina 16.7.2005

Varatkaapa sukupäivä kalenteriinne. Asiasta tarkemmin vuoden 2005 kevättiedotteessa. Seuran paidat myytiin lähes loppuun Tampereella, mutta yritämme saada niitä lisää. Halukkaat, ilmoittautukaa Pertti Laakkoselle puh. 03-214 0023 jo alkuvuodesta, niin että hän voi ryhtyä toimeen, muuten paita-asia raukeaa. Värit ja koot kevään 2004 tiedotteessa.

Merkkipäivät v. 2005

80 vuotta

Rissanen Valva                     03.03. Nilsiän sh
Räsänen Kyllikki                  05.09.Kuopion sh
Laakkonen Marianne           06.10.Maaningan sh, Anders   

75 vuotta

Riekkinen Katri                    03.01.Maaningan sh, Anders
Heikkinen Helvi                    07.02.Maaningan sh, Anna-Mari 
Heikkinen Yrjö                   01.07.Maaningan sh, Anna-Mari
Riekkinen Martti                  27.09.Maaningan sh, Anders    

70 vuotta

Hirvonen Juha                      26.01.Maaningan sh, Wilhelm
Sevéus Lahja                       15.04.Maaningan sh, Wilhelm

 60 vuotta

Laakkonen Seppo                18.03.Nilsiän sh
Salminen Kaija                     30.03.Lapinlahden sh
Nikulainen Kari                    14.04.Maaningan sh, Anna-Mari
Nikulainen Ritva                   30.08.Maaningan sh, Anna-Mari
Partanen Lea                        04.09.Maaningan sh, Wilhelm
Jyllilä Matti                           30.11.Maaningan sh, Anders
Kurki Eeva Marja                01.12.Maaningan haara, Adam

 50 vuotta

Kuusela Heli                        05.02.Maaningan sh, Wilhelm
Laakkonen Markku             27.02.Maaningan sh, Anders
Haatainen Maija                   09.03.Maaningan sh, Anders
Laakkonen Esko                  06.04.Maaningan sh, Wilhelm
Rytkönen Pirkko                  12.12.Maaningan sh, Anders

 Jos huomaat jonkin lähiomaisesi nimen puuttuvan, ilmoita välittömästi puheenjohtajalle. Eri lähteistä tietoja etsittäessä voi jonkun merkkipäivä jäädä huomaamatta.

 

VETOOMUS

Hyvät sukulaiset ja ystävät ja ns. kylänmiehet ja –naiset

Emmekö ottaisi itse kukin kynän kauniiseen käteemme ja ryhtyisimme kirjoittamaan aatoksiamme ihan paperille. Olisi mukava saada ensi kesän sukukokoukseen jonkinlainen kirjanen/lehdykkäinen/eepos suvun omien jäsenten kirjoittamana. Siinä voi ihan vapaasti olla sekä runoa että proosaa, aforismeja ja muita ajatelmia, tarua ja totta, historiaa sekä nykyhetken tuntemuksia.

Ei pidä sanoa, ettemme osaa. Kyllä vain, tiedän sen jo etukäteen. Valmiitakin tekstejä on, mutta varmasti on piilossa monia hyviä kirjoituksia, mitkä ilahduttaisivat lukijan mieltä. Ne koituisivat tulevaisiakin aikoja ajatellen sekä hyödyksi että huviksi niin sukuhistorian kannalta kuin muutenkin. kuka tietää, milloin Laakkosistakin ryhdytään tekemään muutakin kuin sukuluetteloa.

Lupaan ottaa vastaan kaikki kirjoitukset ja toimia yhteistyössä itseäni viisaampien kanssa niin, että hanke toteutuisi. Nykyisenä tietokonekautena tällainen kirjoituskokoelma toteutuu melko mukavasti, niin uskon. Mutta asialla on siinä mielessä aikataulunsa, ettei se kuitenkaan käden käänteessä toteudu. Siispä pyydän, että kirjoitukset, pitkät ja pätkät, asialliset ja asiattomat, todet ja tarut toimitettaisiin minulle Kuopioon viimeistään huhtikuun aikana 2005. En vanno, että julkaisu toteutuu, se riippuu meistä kaikista. Mutta toivon hartaasti, että näin käy.

Meissä on kyllä potentiaalia!

                                                    Kirjoitusterveisin ja –toivotuksin

                                                    Marja Laakkonen
                                                   
Valkeisenkatu 6 A 3
                                                   
70600 Kuopio
                                                   
marja.laakkonen@dnainternet.net