SUKUKOKOUS  2002

Antti ja Elina Laakkonen kutsuivat suvun Siuntioon 13.7.2002 . Ennen virallista kokousta oli yhteislaulua ja tutustumisleikkejä. Kokouksen alussa vietettiin hiljainen hetki poisnukkuneiden Helvi ja Toivo Haataisen, Helena Pesosen, Sulo Karjalaisen ja Mirjam Kaitosaaren muistolle.

 Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Antti Laakkonen ja sihteeriksi Marjatta Latvala. Erovuoroiset hallituksen jäsenet, Juha Hirvonen ja Marjatta Latvala, valittiin uudelle kolmivuotiskaudelle. Tavanomaisten kokousasioiden lisäksi keskusteltiin hautavaakunoiden hankinnasta sekä  liittymisestä jäseneksi Sukuseurojen Keskusliittoon. Jäsenyys todettiin melko kalliiksi, joten siitä luovuttiin. Sen sijaan päätös sukuseuran hautavaakunasta oli myönteinen. Mikäli halukkaita ilmaantuu, heraldikko Tuomas Hyrsky ryhtyy niitä valmistamaan. Hautakiveen kiinnitettävään vaakunaan tulee sukuvaakunan kilpiosa ja sen hinta on 30 euroa. Tilaukset ja tiedustelut suoraan Tuomas Hyrskyltä puh. 09-520868 tai os. Mankkaanpuro 7 B  02180 ESPOO.

 Sukutapahtumaan liittyi vielä illanvietto isäntäparin uudessa talossa Myntiksessä. Tarjolla oli iltapalaa ja ohjelmassa laulua ja leikkejä.

 

Alkuun